Erilainen leikkikoulu ihan tavallisille lapsille

Pikkulukkari on vuonna 1984 perustettu voittoa tavoittelematon yksityinen päiväkoti Tuusulan kirkonkylällä Keski-Uudellamaalla. 3-6 vuotiaat hoitolapset ja esikoululaiset saavat kasvaa rauhallisessa ympäristössä kahdessa puolipäiväisessä pienryhmässä Tiinan, Sarin ja Marjon ohjauksessa. Noudattamamme Montessori-kasvatusoppi tukee lapsen kouluvalmiuksien kehittymistä.

Pikkulukkarissa on enintään viisi kokopäiväistä hoitopaikkaa, jolloin hoitolapsi osallistuu sekä aamu- että iltapäiväryhmän toimintaan. Lapsen kokopäiväinen hoitotarve voidaan myös järjestää yhdessä perhepäivähoitajan tai kotiinpalkatun hoitajan kanssa.

Alle kolmevuotias voi aloittaa leikkikoulun sinä syksynä tai keväänä kun lapsi täyttää kolme vuotta. Esikouluikäisille tarjoamme kunnan hyväksymää esiopetusta.

Leikkikoululaiset tuovat mukanaan omat eväänsä, esikoululaiset ja kokopäivähoidossa olevat lapset saavat päivittäin lämpimän ruuan. Yhteistä kaikille Montessorikouluille on lapsen omatoimisuuteen perustuva ohjaus ja aikuisen tasavertainen asenne lapseen. Montessorikoulujen kansainvälinen tunnuslause on: ”Auta minua tekemään itse”.

Leikkikoulu sijaitsee Tuusulan seurakunnan suntion entisessä virka-asunnossa Lukkarintiellä lähellä Tuusulan kirkkoa. Koulurakennus on 1920-luvun kodikas punainen puutalo, johon kalusteet ovat mitoitettu lasten mukaan. Leikkikoulua ylläpitää kannatusyhdistys.

Pikkulukkari Tuusulan Taiteiden Yössä

Tervetuloa tapahtumapisteellemme Tuusulan Taiteiden Yössä perjantaina 28.8. klo 18-20. Leikkikoulun pihassa järjestettävää tapahtumaa varten meillä on oma sivu Facebookissa: https://www.facebook.com/events/608009356527724

Muistetaan 1-2 metrin turvavälit ja hyvä käsihygienia. Käsidesiä on saatavilla tapahtumapisteelle sisääntullessa sekä kahvion yhteydessä. Tulethan meille vain terveenä.

Sääennusteet perjantaille lupaavat poutasäätä. Lapsille suunnatussa ulko-ohjelmassa pääsemme ihastelemaan jättiläisen kokoisia saippuakuplia ja ylittämään keppihevosten avustuksella esterataa. Kahviossamme käy maksutapana MobilePay ja käteinen. Nähdään perjantaina!

Uusi lukukausi alkaa!

Uusi lukukausi käynnistyy keskiviikkona 12. elokuuta! Uusille aloittaville perheille järjestetään tutustumispäivä jo tiistaina 11. päivä.

Kesän aikana rakennuksen katto ja seinäpinnat ovat maalattu ja uusi ilmalämpöpumppu on asennettu. Sisäpihalla vanha liukumäki on korvattu uudella keinuhevosella ja palloseinällä. Pikkulukkari on jälleen tapahtumapisteenä Tuusulan Taiteiden Yössä perjantaina 28.8.

Vapaita paikkoja syksyksi!

Meillä on vapaita hoito- ja esikoulupaikkoja ensi syksyksi aamu- ja iltapäiväryhmässä. Enintään viidestä kokopäivähoitopaikastamme kaksi on vapautumassa. Tutulla perhepäivähoitajalla on myös vapaita paikkoja, jotta kokopäivähoitotarve voidaan järjestää.

Esimerkiksi hoitopäivä klo 7.00 - 16.30 tai klo 8.30 - 17.00 on saatu järjestettyä, kun olemme yhdistäneet puolipäivähoidon Pikkulukkarissa ja toisen puoliskon päivästä perhepäivähoitajalla.

Ota yhteyttä ohjaajiimme ja sovitaan tutustumiskäynnistä!